Kalaretkellä

Aivan loistavan kesäpäivän päätteeksi päätimme lähteä onkimaan. Ensin täytyi etsiä matoja, joita löytyi kuumasta päivästä huolimatta yllättävän hyvin - juuri sopivasti tarpeisiin nähden, kuten tulimme huomaamaan. Löysimme myös onkivavat lähimetsästämme. Vanhat maassa vierekkäin retkottavat koivunoksat olivat juuri täydellisiä kalojen narraamiseen. Lähdettiin pyörillä kalapaikalle lauleskellen ja naureskellen, muumimusaa fiilistellen.

Odoteltiin ja ihailtiin aurinkoa, joka laski selän takana. Matojen laittaminen tuotti mulle aluksi suuria vaikeuksia, en meinannut millään pystyä pistämään koukkua kiemurtelevaan ja sätkivään matoon. Lopulta kyynistyin ja nappasin tiukasti madon päästä ja pujotin koukun niin nopeasti kuin mahdollista. Meille naureskeltiin, kun kökötettiin laiturilla ja ongittiin, mutta luotin siihen, että kalaa vielä tulisi - ja sitä paitsi oli aivan hurjan hauskaa. Varmasti ainakin triljoona kertaa hauskempaa kuin niillä kaikilla peruskoulun teineillä, jotka tulivat vastaan ympäripäissään, itkuangsteissaan kännykkänsä hukanneina.

Epäilijöistä huolimatta sain ahvenen! Eikä mikään ihan pieni ahven ollutkaan! Kuvassa se näyttää paljon pienemmältä kuin oikeasti. Myös valtava petokala meinasi hyökätä mun kimppuun, kun olin kyykyssä laiturin päässä. Se lähti noin metrin päästä laituria aivan hillittömään kiitoon laituria kohti, meni hieman veden alle ja sitten syöksyi täysillä laituria päin - pelästyin aivan järkyttävän paljon. Olen lapsesta asti pelännyt kaloja, kun mua säikyteltiin purevilla hauilla ja aggressiivisilla kaloilla ja nyt sellainen sitten oikeasti yritti hyökätä! Vaikka tuskin se siihen laiturille olisi päässyt mua kiusaamaan :>

Sain myös toisen ahvenen ^___^

Saimme yhteensä kolme kalaa, jotka minä nappasin kaikki samasta kohdasta. Ahvenet tykkäävät lymyillä kaislikossa. Aktiivisimmin ne söivät juuri auringon laskun aikana/jälkeen, mutta yön laskeuduttua ne hiljenivät. Aamuyö olisi varmaan parasta aikaa onkimiseen, ja aamuöinen kalaretki onkin aivan varmasti tänä kesänä vielä tiedossa. Lähellä on Pikkukosken uimaranta, jonne ajattelimme mennä hyppimään kalliolle rakennetusta hyppytornista linnunmaidon lämpöiseen veteen yöttömänä yönä. Miten kesä voikaan olla niin ihana.

Kotimatkalla sattui pieni takaisku kun huomasimme, että mun pyörän avain oli jäänyt äidin kotiin. Siinä pähkäiltiin hetki, mutta päädyttiin lopulta taluttamaan pyörät. Lauri talutti urheasti etupyörästä mun pyörän koko matkan takaisin. Kiitos urhealle ritarilleni <3. 

Osasin myös perata ja fileroida kalat! Lauri tosin perkasi ensin - ja kumihanskat oli tietty kädessä (yöks). Jotenkin tuli kuitenkin sellainen fiilis, että nämä kalat olen ansainnut syödä - ja maistui taivaalliselta. Kissat saivat myös oman keitetyn miniahvenen, joka oli aamulla kadonnut kupista parempiin suihin.