Parhauden prototyyppi

Vietin ihan huikean illan ja yön Silverclubilla. On aika mieletöntä, miten siistejä, kivoja, mukavia, rentoja, ystävällisiä, avoimia, positiivisia, hauskoja, ihania ihmisiä Olli oli kutsunut paikalle ja miten loistavasti kaikki toimi yhteen. Kaikki epäilys hälveni saman tien, kun pääsin paikan päälle ja superkaiuttimista soi Sibeliuksen sinfoniat eikä paikalla ollut vielä muita kuin olleja. Illan mittaan paikalle saapui toinen toistaan mukavampia tyyppejä, joiden kanssa keskustelu oli helppoa ja luonnollista. Oloni oli koko illan todella etuoikeutettu, kiitollinen ja - no, paras.

Legalize it! ^_____^ Pakurikäävän prototyyppi.

Silverclub ja fuudityypit ovat aina kuulostaneet houkuttelevilta, mutten ole koskaan todella kerännyt rohkeutta mennä paikan päälle ja tutustua. Siksi oli taas joku universumin ihana jekku, että sain kutsun näin upeaan tapahtumaan, jossa kynttilänvalossa syötiin raakajuustoja, suklaata, vesimelonia, tomaatteja, lepuskaa, voita, rapeita omenalastuja ja juotiin pura sangrea, pakurilientä ja lähdevettä. Tuliaissuklaani limenkuorineen saivat aikaan runsaasti kiitosta ja hymyileviä suita. Tutustuin moniin ihmisiin, joiden kanssa olin samalla aaltopituudella ja joiden läsnäolosta sain energiaa, uusia ajatuksia ja näkökulmia. 

Klubi on paikka, jossa aikaa ei ole olemassakaan. On vaan loistavampia ja loistavampia keskusteluja, ihmisten liekehtimistä ja säteilyä toisilleen. Mielettömän upeita materiaaleja ja kauniita asioita ympärillä. Kuten 200 vuotta vanha piano, joka soi sävelaskelta alempaa ihanan järkyttävässä vireessä. Haluaisin oppia soittamaan samalla tavalla, kuin Olli - mitä tahansa. Se on jotain, minkä klassinen koulutus helposti vie muusikolta. Osataan soittaa todella teknisesti ja mielettömän kauniita asioita, mutta ei tuosta vaan. Aion opetella sen, ja olenkin juuri kurssilla mm. maanantaina opettelemassa sitä. Asiat tapahtuvat tekemällä ja unelmat käyvät toteen.